Valontuoja

Köhinää ja röhinää keuhkoissa

DSC_9508
Ei ollut mitään tähän postaukseen sopivaa kuvaa, joten tässä Tuutti ja minä vuonna nakki ja kivi.

Juuri ennen kuin siirryin Tampereelta Joensuuhun sairastuin. Olen viettänyt siitä lähtien aikaani nenä tukossa niiskuttaen, kurkku kipeänä rykien ja korvat lukossa kummastellen. Vain kuume puuttuu, vaikka aamuisin tuntuu, että sitäkin voisi olla.

Tuntuu ettei voisi oikeasti olla sairas ennen kuin kuume nousisi. Olen silti tässä olossa puolikuntoinen, joten pitää yrittää levätä ja hoitaa tätä rauhoittumalla pois. Onneksi sain ennakkoon syntymäpäivälahjaksi kahvikoneen, mikä tekee vaikkapa kuumaa kaakaota. ❤ Olen kohta jo 24-vuotta.

Comments Off
29.05.2011

Ääntä ja kuvaa


Kuva: Genelec.fi

Jos osaisin ja innostuisin kirjoittamaan, voisin kuvailla kuinka hienoa musiikkielämystä musiikista mitään tietämättömälle antihifistille kaksi Genelec 6010A -merkistä aktiivikaiutinta tuottaa.

Alun perin minulla oli ongelmana se, että tarvitsin kahden tietokoneen äänen ulostulolle jonkin ratkaisun. Hakusessa oli jonkinlainen viritelmä, millä saisin kahden koneen äänituloa muutettua kytkimestä. Myyjä kuitenkin myi nämä. Olin heikko, mutta ei kaduta. En nimittäin suostu katsomaan tiliotettani ennen kuin on pakko.

Toinen hankinta, minkä vastaikää tein oli S-IPS-paneelilla varustettu HP ZR24w -näyttö. Tämä hankinta kuitenkin meni lokeroon ammatti.

Koska sain uuden näytön, minulta vapautui yksi ylimääräinen. Ylimääräistä näyttöä varten toin entisen koneeni takaisin tarpeettomana Kaisun luota. Pistin siihen entisen näytön/kaiuttimet ja uuden kovon. Nyt minulla on kaksi täysin toimivaa työasemaa, jotka toimivat yksien kontrollien kautta. Kiitos Synergyn ja Rollen.

28.05.2011

Tampereen reissu

Tulihan sitä muutama kuva räpsättyä. :3

Comments Off
25.05.2011

PE LA SU

Moar @ Flickr.

Comments Off
22.05.2011

Päivä ennen perjantaita

Flickristä lisää.

Comments Off
19.05.2011

NX100: Muutama yökuva käsivaralta

En ole hirveän tyytyväinen NX100 suorituskykyyn illalla/yöllä/hämärässä. Optiikka ei tunnu löytävän automaattisesti tarkennusta oikein mistään, joten manuaalitarkennus tulee käyttöön. Vähän häiritsee se, ettei optiikassa ole tarkennusetäisyydelle merkintöjä. Tosin, eipä tuohon hirveästi varmaan mahtuisikaan ilman, että fyysistä kokoa kasvatettaisiin. Varsinaisesti kuvien kohina ei häiritse, mutta kun mennään yli ISO 800:n värit alkavat hajoamaan. Kuvien puuroutuminen on vähän ikävä (lue = ei näytä yhtään tarkalta), mikä voi johtua myös automaattitarkennuksen sutimisesta ja allekirjoittaneen omasta kädettömyydestä.

Yleisesti ottaen tuntui sen verran pahalta, että päädyin muuttamaan kuvat mustavalkoisiksi. Olen pilalle hemmoteltu D700:n toimesta. Kunhan pääsen takaisin Tampereelta Joensuuhun, pitää kokeilla miltä kuvat näyttävät jalustalla kuvattuna ja pienellä ISO:lla.

Comments Off
19.05.2011

Mietteitä Samsung NX100:sta

Olen pidempään tavoitellut itselleni peilitöntä järkkäri. Ainoa asia, mikä on estänyt tämän on ollut hinta. 600-1000 euron hintahaarukka on hieman liikaa itselleni. Jouduin viime viikolla kuitenkin Verkkokaupan hintojen uhriksi ja hankin itselleni Samsung NX100 20-50mm kitin vajaan 300 euron hintaan.

Plussat ja miinukset:
- Ulkomuoto ei ole omaan silmään mikään hienous.
- Runko tuntuu hieman liukkaalta.
- 20-50mm optiikassa tuntuu olevan paikoin häiritsevän paljon vääristymää.
-/+ Kamera on muovinen, mutta hyvin kevyt kantaa mukana.
+ Kuvanlaatu on erinomainen.
+ iFunction on kätevä.
+ Kameran näyttö.
++ Verkkokaupan hinta.

Testausta: Muutama kuva ja video.

Comments Off
18.05.2011