Työtilanne & Tampere
Sain tehtyä uuden www-portfolion. Pitäisi vielä lisätä muutama valmistuva projekti sinne, niin voisin sanoa sen olevan ajan tasalla. CV:n paperiversio pitäisi myös päivittää. Tämä päivitysvimma johtuu siitä, että minulla on alustavasti enää töitä jäljellä kuukaudeksi. Hieman on tyhjä olo. Edessä häämöttävä virasto/paperisota masentaa ja hirvittää.
Jatkan urheasti lisää töitten ja/tai harjoittelupaikan etsimistä. Laajentaisin omaa hakualuetta Joensuun ja Internetin ulkopuolelle, mutta velvollisuuteni sitovat minut vielä vuodeksi Joensuuhun. Tekeminen ei kuitenkaan lopu kesken, vaan freelancer puolella mielekästä tekemistä riittää aina. Mutta eri asiahan se on. Niistä hommista ei aina palkkaa tule ja niistä mistä tulee, niin ne ovat vähintäänkin epäsäännöllisiä tuloja. Mieli kuitenkin pitää pitää virkeänä tekemällä ja olemalla liikkeellä. Enkä nyt näkisi, että työnäytteitä voisi olla koskaan liikaa. :)
Olen tehnyt nyt yhtäjaksoisesti etätöitä vuoden vaihteesta asti. Etätöissä on ollut oma hyvä ja huono puolensa, mutta työt ovat maistunet minulle vallan mainiosti. Etenkin kun on saanut käyttää omaa luovuuttaan. Etätyössä on se hyvä puoli, että saa oman rauhan. Samalla oma rauha osaa olla huono asia. Kotona töitä tehdessä vapaa-aika ja työ osaa sekoittua pahalla tavalla toisiinsa. Kun työt lopettaa, niin silti istut siinä samalla paikalla koneen edessä. Sama asia kuin se, ettei sängyssä saisi olla koko päivää muuten vain. Yöunet siitä alkavat kärsimään. On ollut kuitenkin hyvä fiilis tehdä yhdessä kehitystiimin kanssa töitä. Enemmän kuin pelkkä työkokemus, vaan myös itsevarmuutta tuova kokemus! :)
Loppuviikosta olisi tarkoitus siirtää Kaisun mukana työtukikohtaa Tampereelle päin. Tulee testattua samalla miltä tuo reppu ja Macbook Pro tuntuu oikeassa käytössä. Alustavana suunnitelmana olisi nähdä Siiriä, toivottavasti myös Henriä. Molempia yhdistävät samat aktiviteetit! :)
Jani kirjoitti tämän 28.07.2010.
